7.6.2012

Name It






Vaikka en niin kuvioista ja printeistä välitä niin värejä saa olla, varsinkin kesällä. Katrikin ehti asiasta kirjoittaa, samoin Sinin blogissa vilahteli ihanan värisiä housuja ja muitakin vaatteita.

Etsiskelin Ellenille viime viikolla pinkkejä housuja, kapeita, farkun tyyppisiä, samalaisia kun oli löytänyt Idalle Benettonilta. Neiti on siinä iässä, että vaatteessa kuin vaatteessa päivän käyttö on melko maksimi. Omatoimisesti vaatteet vaihtuvat kesken päivänkin, mutta illalla niistä viimeistään löytyy päivän ruoka- ja askartelulista. Eli muutamat housut näillä keleillä tarvitaan kaappiin.










Ellenillä oli pienempänä ihan loistavat Name It farkkuleggarit, monessa koossa. Onneksi muistin ne ja suuntasin Skanssin Name It-liikkeeseen. Sieltä löytyi tangollinen housuja toinen toistaan ihanammissa väreissä. Näiden meillä nähtyjen värien lisäksi tarjolla on ainakin tumma turkoosi, lila, valkoinen (näissä elastaania, ei voi valkaista, tosin aika hyvin valkoiset puhdistuvat ihan normipesuaineellakin), koralliin taittuva punainen, joku vihreäkin varmasti ja sitten jotain mitä en enää edes muista... Valinnanvaikeudesta kärisivää helpotti vielä tarjous kaksista housuista, jotka muutenkaan eivät olleet pahan hintaiset. Eilen kävin tsekkaamssa vielä Turun keskustan Name Itin valikoiman, joka oli vielä Skanssia parempi. Joutunen hakemaan reissuun vielä täydennystä. Housujen malli on kiva, leggarimainen ja kangas hiukan liukasta, olettaisin että auttaa puhtaana pysymiseen. Pituutta riittää, ohuen materiaalin ansioista laskeutuu kauniisti "ryppyyn" tai lahkeen voi taittaa alle tai päälle.

Idalla koko 128 cm /7-8v 
(neidin mitat eilisen terkkarin jälkeen 126,5/26)

Ellenillä koko 104 cm/3-4v - eivät kiristä masurummusta :)

Emilin housut Zarasta




 AUriNKoISiA LoMApäIVIä 

31 kommenttia:

  1. Ihanat lapset ja upeat värit! Meillä Annilla myös nuo keltaiset. Tosin polvet jo siinä kunnossa, etteivät ole enää kirkkaat, mutta antaa mennä vaan!
    Leppoisaa lomaa koko perheelle,
    Jutta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)! Voi, teidän pitää kyllä tulla käymään, pääsevät neidit sitten painelemaan samiksissaan:)!!!
      Toivottavasti lomasta tulee leppoisa, etsin ihan tuskalla kaikkia B&B-varauksiani sähköpostilaatikon syövereistä..

      Poista
  2. Ellen ja Telma on samikset :) Mä ostin Telmalle kans noi pinkit pöksyt. Ihastuin niihin ihan todenteolla! Ja onneks neiti itsekin oli tällä kertaa mun kanssa samoilla linjoilla... :D

    Kesäterkkuja taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla taas teistä:)!! Kesäterkkuja teillekin!

      Poista
  3. Kivan raikas kolmikko ♥ Kiitos vinkistä, niitä on tainnut tulla lisää, pari viikkoa sitten pinkit oli melkein joka koosta loppu kaikissa Turun seudun NameIt -kaupoissa. Meille tuli turkoosit ja nyt vissiin pitää mennä hakemaan ne pinkit:) Muistatko, jäikö kumpaankaan isompia tuossa pinkissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥
      Eilen Kultatalon liikkeeseen oli tullut iso kasa, käsittääkseni oli kaikkia kokoja. käyn huomenna, voin raportoida jos et itse ehdi pelipaikalle..:)

      Poista
  4. Mä olen kanssa noita pyöritellyt käsissä, ihan paras malli hoikalle lapselle!Ne korallit oli kivat ja nuo pinkit myös, meillä on vähän vastaavat pinkit popilta ja ne jää kohta pieneksi eli voisi ostaa seuraavan koon jo jemmaan. Ihana kesä, ihanat värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä malli myös tuolle meidän ei niin hoikalle kuopukselle;). Se koralli on i h a n a, ei vain sovi m i h i n k ä ä n meillä olemassaolevaan:/. Niinpä, ihana kesä!!

      Poista
  5. Tosi kivan näköset, onkohan nämä sellasta joustavaa pehmeää farkkua? Mietin suostuisko tuo tyttö pitämään näitä kun Popin vastaavat ainankin kiristävät ja puristavat ja niistä ei tykännyt ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole farkkua ollenkaan, kangasta on jotenkin vaikea kuvailla, ikäänkuin ohutta (ohuempaa kuin POPit) ja joustavaa "enstexiä".. en tiedä ovatko hiostavat kuumemmalla, mutta nyt ainakin juuri sopivat. Meillä molemmat tytöt kyllä tykkää - tosin eivät ole mitenkään supertarkkoja mutta kyllä kertovat, jos joku ei tunnu kivalta...

      Poista
  6. Pidän väreistä ja nuo on kyllä kivat! Meillä onkin talven jäljiltä siniset farkut pienet, niin täytyypä suunnata lähimpään putiikkiin. Pidättekö noita ihan pihahousuina vai enempi menossa muualla kuin omalla pihalla/lähimetsässä/puistossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on viime päivinä siniset farkut jääneet ihan näiden jalkoihin, tosin hätätapauksessa on kaivettu sinistäkin esiin:). Nolottaa, ettei juuri olla ehditty pihalle, muta siis ollaan suihkittu harkoissa, kirpparilla, puistossa nämä jalassa. En nyt ehkä ihan pihahousuiksi ajattele, mutta meillä nykyään liian harvoin lähdetään vain pihalle...

      Poista
  7. Hei ihania, meille näitä! Tai ainakin yhdet! Kiva juttu, mulla on ollut NameItistä vähän sellainen outo fiilis, mutta nämä vaikuttavat tosi kivoilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva:)! Mäkään en ole mikään suuri NameIt-fani, mutta housulöytöjä olen joitakin tehnyt ja siksi nostakin tämän esille kun ovat niin super:)!

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Pirteän värisiä! Meillä on kaksi poikaa ja tahtoisin heille myös värikkäitä farkkuja. Niin eikä äitiäkään saisi jättää ilman, kelpaisi kyllä mullekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojille tuolla oli turkooseja, mutta Zarassa mun mielestä pojille parempi värifarkkuvalikoima (varsinkin pk-seudulla). Itse hipalsin Onlyn keltaisia farkkuja, samoin VeroModassa on aika kattava valikoima iloisia värejä:).

      Poista
  10. Täydelliset kuvat, ihan mielettömät!
    Ja siis jos housuihin mahtuu pömppis niin pitää mennä käymään tuolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥
      Ellen roikottaa päksyjä suhuvasta masurumpunsa alla :). Kannattaa kokeilla!

      Poista
  11. Ihana tuo alin kuva :D
    Mulla ei käynyt Name it:llä viimeksi yhtään silmään nuo housut, minnehän ne oli piilotettu. Ja olisi ollut alekuponkikin, hitsi. Keltaiset olisin ostanut kun sellaset on vähän hakusessa ollut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä housut on kyllä olleet näkyvästi esillä.. Mutta saattavat olla tuote, joka tulee ja menee. Soitan sulle tänään ku oon ostoksilla, tiedätkö teidän koon..?

      Poista
  12. Voi nuo olisi ihanat meillekin mutta ei ole liikettä lähellä. :/
    Meillä on 6,5v:lla tytöllä housupula. Olenkin etsinyt kapeita housuja ja just nuo olisi
    myös ihanat kouluhousuiksi. Nuo pinkit olisi just meidän väriset. Tarvittaisiin 122 tai 128cm ja isollekin tytölle 152cm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ananalle kiitos vinkistä, mä luulen, että nämä http://www.niiloilo.fi/name-mixi-kids-legging-very-berry-p-2227.html on ne housut - ja vielä oijkeassa värissä :)

      Poista
  13. Täälläkin yksi NameIt:in housujen fani! Annoin tytön valita värit ja meille tuli turkoosit ja punaiset. Kampissa näitä oli alkuviikosta isot pinot eri värejä, myyjän mukaan tosin hupenivat aika vauhdilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löytyy muitakin faneja :). Eikö se punainen ollut enemmän koralli vai muistanko väärin?

      Poista
    2. Kampissa oli niiden noin seitsemän muun värin lisäksi punainen, koralli ja oranssi. Oikeastaan tosi lähekkäiset värit, mutta kuitenkin ihan eri sävyt :) Noita punaisia voisi nyt täällä kotona (kun ei ole sitä vertailukohtaa vieressä) luullakin väriltään koralliksi. Ovat siis aika oranssiset, mutta itse näen ne kuitenkin sellaisina "auringonpolttaman" punaisina, jos tällainen mielikuva nyt lainkaan selventää asiaa :)

      Poista
  14. Niilo Ilohan taitaa myydä Name It:ä netissä? Ja pinkkejä vastaavia on muuten Popilla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä, Niilo Ilolta löytyy! POPin on mun mielestä paksumpia. Ja kalliimpia.

      Poista
  15. Ihania, minäkin kävin hakemassa meille omat parit. Netistä löytyy täältä http://www.stylepit.fi/kids/brands/NameIt?gclid=CLHRrdjCxbACFSEjcgod-hq7pg#currentCatalog=[brands]&brands=[537]&sort=[News]&pageSize=[45]&price=[1,110]&offset=[1]&level=[1] :)

    VastaaPoista

Olen iloinen kun kävit ja luen mielelläni kommenttisi. Kiitos:)